3.9.2026

Tromssan opintomatka elokuussa 2026

Lähdimme aikaisin maanantaiyönä Heinolasta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Haimme matkan varrelta mukaan Asikkalan lukion opiskelijat. Lentomme teki välilaskun Rovaniemellä ja jatkoi matkaa kohti Tromssaa. Laskeuduimme Tromssaan maanantaiaamuna. Otimme paikallisbussin hotellille. Kaikilla oli aikaa tutustua hotelliin ja kaupunkiin. Illalla kaikki kävivät Polar-museossa, joka esitteli norjalaisten elinkeinoja historian saatossa, korostaen erityisesti hylkeiden metsästystä.

Tiistaina lähdimme aikaisin aamulla bussilla kohti Steindalsbreenin jäätikköä. Bussissa suomalaisten viereen tuli istumaan norjalainen opiskelija. Matka kesti muutaman tunnin, ja tänä aikana moni tutustui norjalaisiin. Lähdimme porukalla kävelemään kohti jäätikköä. Vaelluksella meillä oli mukana Jan ja Laura kertomassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Matkalla jäätikölle näkyi upeita maisemia ja esimerkiksi lampaita. Kun pääsimme jäätikön reunalle, teimme ryhmätöitä ja pidimme evästauon. Myös paluumatkalla bussille maisemat olivat upeat. Kun jäätikköreissu oli ohi, loppupäivä oli kaikille vapaata.

Keskiviikkona lähdimme aamusta kohti Sherpaportaita. Matkalla sinne pidimme pienen ryhmätyöosuuden. Sherpaportaat ovat Sherpojen isoista kivistä rakentamat portaat, jotka vievät Floya-vuoren huipulle. Floya-vuorelta sai kävellä vielä halutessaan vuoria eteenpäin vähän korkeammalle. Vuorilla näkyi myös poroja. Kun olimme tulleet saman reitin takaisin alas vuorelta, loppuilta oli vapaa-aikaa ja monet kävivät syömässä.

Torstaina vierailimme UIi:ssä, joka on maailman pohjoisin yliopisto. Siellä meillä oli kolme luentoa, ensimmäinen arktisesta geopolitiikasta, toinen opiskelusta Tromssan yliopistolla ja kolmas nanofotoniikasta. Pääsimme myös vierailemaan nanofotoniikan labrassa. Vierailun jälkeen oli vapaa-aikaa ja moni opiskelijoista meni bussilla käymään Tromssan ostoskeskuksessa.

Perjantaina vierailimme Polaria-museossa. Polariassa oli iso allas, jossa henkilökunta koulutti ja hoiti hylkeitä. Museossa oli myös akvaarioita, joissa oli erilaisia kaloja. Polariassa opas kertoi meille myös ilmastonmuutoksen vaikutuksesta arktisen alueen eläimiin. Tämän jälkeen suuntasimme bussilla takaisin Tromssan lentokentälle ja palasimme Suomeen.

Kommentit (0)

Etusivu